tahtitorni_01

Tähtitornin kahvila ja kesäkirjakauppa

Tule nauttimaan ihanista kesäpäivistä

Tähtitornin Kahvila ja Kesäkirjakauppa

Tähtitornin Kahvila ja Kesäkirjakauppa on kesäinen kulttuurikahvila, jossa riittää tapahtumia Elektorneista henkisten lajien mestaruuskisoihin. Kahvila toimii myös taidegalleriana kesän mittaan vaihtuvin taidenäyttelyin. Torni on avoinna vappuaatosta syyskuun loppuun. Facebookista voi tarkistaa milloin ollaan avoinna ”kuin viimeistä päivää”. 

Tietoa tapahtumista ja näyttelyistä saa Tähtitornin Kahvilan Facebook-sivulta.

Kulttuurin lisäksi kahvilassa on tarjolla tietenkin hyvää kahvia ja herkkuja, joista suurin osa on paikan päällä valmistettuja. Kahvilassa on A-oikeudet (tarjolla myös paikallisia Maistilan oluita). Tähtitornin kahvila on joka sään jäätelökioski, jossa erikoisuutena itsevalmistettuja jäätelöitä. Kahvila on koiraystävällinen ja koirillekin valmistetaan omaa hyväksi haukuttua koiranjäätelöä.

Edullisten kirjojen löytöpaikka

Rakennuksen ensimmäisestä kerroksesta löytyy Kesäkirjakauppa, edullisten ja mielenkiintoisten kirjojen löytöpaikka. Myytävänä löytyy myös runsaasti erilaisia Oulu-aiheisia postikortteja. Tähtitornin Kahvilassa pitää kotiaan myös Nispero Kustannus, jonka kirjoja julkaistaan kesän mittaan. Nispero Kustannus julkaisee kirjoja (ja äänikirjoja) aforismeista ja runoista proosaan ja tietokirjoihin. Nispero tuottaa myös musiikkia ja on julkaissut LP- ja CD- levyjä, sekä tuottanut musiikkia suoratoistopalveluihin.

Tututstu Tähtitornin Kahvilan ja Kesäkirjakaupan kuviin galleriasta.

Tässä muutama lehtiartikkeli vuosien saatosta

Lempikahvilat Suomessa

HS:n toimittajat vinkkaavat lempikahvilansa Suomessa. Mukana Oulun Tähtitornin kahvila.

Helsingin sanomat 07/2022

Suomen paras kesäkahvila

Tähtitornin kahvila ja kesäkirjakauppa valittiin yhdeksi Suomen suosituimpien kesäkahviloiden joukkoon.

Kotivinkki-lehti 07/2009

Suomen ihanimmat kahvilat – 30 paikan jättilista

“Oulun historiallisessa tähtitornissa toimivan kesäkahvilan erikoisuus ovat itsetehdyt jäätelöt.”

Iltalehti 2020

Hiplauskirjat ovat erikseen

Viihtyisä Nispero keskittyy Oulussa marginaalisempaan kirjallisuuteen

Tästä Helsingin Sanomien artikkeliin 10/2006